sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Ja jatkuu...

Jassun kanssa mentiin kiireellä perjantain ja lauantain välisenä yönä sairaalaan. Jassu alkoi oksentaa välittömästi kaiken mitä söi. Poika oli mielettömän väsynyt, ei jaksanut pysytellä viittä minuuttia valveilla.

Sairaalassa otettiin verikokeet, ja tulehdusarvot olivat vieläkin 208 vaikka antibiootti meni koko ajan. Asunnolta lähtiessä ei kuumetta ollut, mutta Lastenklinikalle saavuttaessa oli jo yli 38. Lastenlääkäri mietti ja pähkäsi, mitä tehdä. Johtuiko oksentelu lääkkeistä vai mistä? Ja mistä ylipäätään korkeat tulehdusarvot johtuvat? Vahvimmaksi epäilyksi jäi korvatulehdus, vaikka korva olikin siisti.

Jassu nukkui koko ajan, mitä sairaalalla olimme. Kolmen jälkeen aamuyöllä meidät päästettiin pois ja velvoitettiin tulemaan aamupäivällä uudelleen. Kävimme siis nukkumassa muutaman tunnin ja taas mentiin. Tällä kertaa tulehdusarvot olivat "vain" 199 ja kuumetta 37,9. Lääkärit päätyivät laittamaan Jassulle antibiootin suoneen. Näin tehtiin, ja 45 minuutin tippajakson jälkeen meidät päästettiin taas pois odottelemaan. Mikäli Jassulla olisi tänään (sunnuntaina) kuumetta, suonensisäinen antibiootti laitettaisiin uudelleen. Lastenlääkäri kyllä epäili, että ihmeparantuminen tarvittaisiin, mikäli tulehdusarvot laskisivat tiistaihin mennessä sille tasolle että leikkausta uskallettaisiin aloittaa.

Tänään kuumetta ei ollut, ja pojan olokin on hieman virkeämpi. Jaksaa jo katsella televisiotakin! Epilääkemuutoksia tehtiin siinä toivossa, että leikkausta saataisiin aikaiseksi, ja ne ovat tehneet Jassun kohtauksista rajumpia. Viime yönäkin Jassu sai niin pahan kouristelukohtauksen, että itki, ja jaloissa ja käsissä oli tärinää vielä pitkään varsinaisen kohtauksen jälkeenkin. Lääkkeistähän on Jassulle ollut nimenomaan se helpotus, että ne lyhentävät kohtauksia ja nyt kun Neurotolia on vähennetty reilusti (koska sillä on taipumusta kerätä aivoihin nestettä leikkauksen jälkeen), kohtaukset ovat pitkiä ja rajuja. Neurotol on laskusuunnassa vieläkin, joten mihinkähän tämä johtaa...?

Toivo herää kumminkin - ehkä Jassun flunssa nitistyy niin, että tämä reissu tänne ei olisikaan turha...?

Ei kommentteja: