Edistymistä vai ei?

Jassu tulee tänään toiselle viikonloppuvapaalle. Lääkärin kanssa puhuin eilen, ja sanoin ettei tästä tule mitään. Että koska Jassu hannaa vastaan kaikessa, ei mistään ole mitään hyötyä. Yllätyksekseni (tai sitten ei) lääkäri oli samaa mieltä. Kun se on niin, että se on ihan sama että jos fyssari käy jalasta pitämässä kiinni ja poika vain makaa selällään ja tuijottaa umpimielisenä kattoon, on se ihan sama onko siinä jalassa kiinni se fyssari vai siivooja.

J:n kanssa ollaan paljon puhuttu asioista, ja punnittu eri vaihtoehtoja. Ehdotinkin sitten yhden pähkäily-yön tuloksen lääkärille: otetaan Jassu kokeeksi kotiin ja fyssari käy kotona sen kaksi kertaa päivässä jumppaamassa ja sairaala maksaa. Olin jo yhteydessäkin yhteen yksityiseen fyssariin, jolla on kokemusta toispuolihalvauslapsista. Lääkäri lupasi selvittää asiaa ylilääkärin kanssa tänään tai maanantaina, koska mikään pikkujuttu tuo ei ole. Siirtoajankohta olisi ehkä kuitenkin vasta vuodenvaihde.

Koska se lienee paras vaihtoehto - sittenkin, vaikka pelkään paljon omaa jaksamistani. Jassu on ollut sairaalassa käytännössä puoli vuotta - muutamia kotiviikonloppuja ja lokakuun lopun kahta viikkoa lukuunottamatta. Käydään nyt tämä tie loppuun ja katsotaan, kuinka käy. Pakko, koska ei enää ole muita keinoja käytettävissä. Jassulle en ole suunnitelmasta mitään vielä puhunut, sillä jos se ei onnistukaan, pettymys on valtava.

Jassun jalassa ei ole tapahtunut lainkaan edistymistä. Seisoessaan Jassu kuormittaa vain oikeaa eli sitä tervettä puolta. "Kävely" on Jassun mielestä ihan hyvää, minun ja fyssarin, samoin kuin lääkärienkin mielestä paljon harjoitusta vaativaa. Jassu ei juurikaan kykene kuormittamaan vasenta jalkaa lainkaan, vaan ikäänkuin heittää sen lonkkaa ja pakaraa käyttäen velttona eteenpäin. Sitten kun pitäisi ottaa siihen painoa, polvi saattaa notkahtaa joko eteen- tai taaksepäin, nilkka saattaa taittua alle jos jalkaterä jäi huonoon asentoon. Jassu kuvittelee että on paremmassa kunnossa kuin onkaan, eivätkä hänelle niin tervanjuontia olevat kuntoutukset saisi kestää sekuntiakaan liian kauan. Kyllä; kyse on oikeasti sekunneista! Yleensä Jassu pitää kääntää niin ettei näe kelloa.

Päivät Jassu viettää pyörätuolissa (edistystä sentään; vielä viikko sitten ne menivät sängyssä maaten). Hänestä on kehittynyt oikea verbaalilahjakkuus kaikenlaisissa kuittauksissa ja letkautuksissa. Käyttäisi verbaliikkaansa vaikka ensimmäiseksi nyt siihen, että opettelisi olemaan ystävällisempi ihmisille, jotka hänen ympärillään haluavat vain hyvää.

Viime viikonloppuna Jassu oli yhden yön kotona. Pääasiassa hän liikkui omin jaloin, itseään seinästä tukien. Kaverit kävivät kylässä, pyörätuolia testattiin porukalla. Sairaalaanlähtö oli vaikeaa ja haikeaa; lähdön hetkellä Jassu istui sängyn päällä ja silitti päiväpeitettä kostein silmin katsellen ikkunasta ulos.

Mutta miehethän eivät itke.

Pirun raskasta tämä on, eniten Jassulle. Minunhan pitäisi tämä kestää - enhän minä ole potilas! Jassu tässä joutuu raskaimman kantamaan, ja tärkeintä olisi nyt saada Jassu ymmärtämään sen oman osallistumisen ja sitoutumisen merkitys.

Koska minkäänlaista edistymistä ei ole tapahtunut, palautumistason ennuste laskee päivä päivältä. Tällä menolla on olemassa ihan oikeasti riski, että Jassu jää tähän tilaan koko loppuelämäkseen.

Olisiko se koti sitten se porkkana? Tilanahtaus meille tulee ainakin; mahtua kaikkien laitteiden kanssa kotiin (seisomateline, rollaattori jne. jne.). Olisin valmis hyppäämään muuttoautoon ja ampaisemaan heti tästä pois jos vain olisi paikka minne mennä. Eilen kävimme katsomassa vähän matkan päässä olevaa omakotitaloa, jossa olisi tilaa niin että sinne saisi Jassulle oman "jumppahuoneen" jonne kaikki hänen vempeleensä ja laitteensa mahtuisivat. Samoin aikuisetkin saisivat kauan kaipaamansa työhuoneen... Aika toivotonta taitaa olla; vuokraisäntä tuumi että katsojia on ollut ja jonkun kanssa on jo tehnyt alustavia sopimuksiakin, mutta mitään ei ole lukkoon lyönyt kumminkaan vielä. Rivien välistä heikompilahjainenkin ymmärtäisi, että se siitä.

Mutta eletään nyt päivä kerrallaan.