Jassun tilanne on ennallaan. Jalka on edelleen yhtä toimimaton, käsi on sen verran holtiton ettei oikein huvita pelata pleikkaakaan, kun ei vasen ohjain tottele niin kuin pitäisi.
Hiukan olen kismityksissäni sairaalan suuntaan. Kaikkien apuvälineiden piti olla valmiina jo viime perjantaina, mutta niitä on kumminkin tipahdellut vasta tällä viikolla. Jotenkin tulee tunne että ei heitä oikein jaksaisi kiinnostaa; niin vannottiin viime viikolla kun Helsingistä soittelivat, että kaikki on kunnossa ja valmiina - ja sitten mitään ei ollutkaan. Oli vain jarruton pyörätuoli ja huoneessa valmiina Rottatouille-leffa. Kun sitten aika napakkaan sävyyn tiukkasin asioita toimimaan, sain aika mielenkiintoisia katseita osakseni...
No, joka tapauksessa fyssari käy Jassun luona nyt kaksi kertaa päivässä. Jassun ongelma on motivaation puute: mikään ei jaksaisi kiinnostaa. Jassu kai oikeasti kuvittelee, että liike palautuu jalkaan sangyssä makaamalla! Hoitajien mukaan Jassu sanoo ettei "jaksa". Minä taas olen sitä mieltä että jeppeä laiskottaa niin viimeisen päälle. Uhkailin ja kiristin eilen, ja nyt sitten tänään oli mukisematta noudattanut fyssarin ohjeita. Yhä vain kumminkin tilailee meiltä pizzaa sairaalaan (jota en todellakaan ala sinne joka päivä kuskaamaan) ja kieltäytyy pukemasta sairaalan vaatteita päälleen. Lapsellista kuin mikä! Jokailtaiset puhelinkeskustelutkin menevät riitelyksi, kun puheenaihe on aina sama...
Mitä sitä oikein keksisi? Joulu on tulossa, eikä näytä Jassu-pojan jakeluun menevän se, ettei jouluksikaan pääse kotilomille sairaalasta ellei terveydentilassa tapahdu edistymistä. Jassu syyttää sairaalassa makaamisestaan minua, ja tuntuu kuvittelevan että se on minun päätäntävallassani milloin hän tulee kotiin.
Umpikuja...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti