perjantai 21. marraskuuta 2008

Aamu

Eilen, hiukan jälkeen ko 14, saimme soiton, että Jassun leikkaus on sujunut suunnitelmien mukaan. Gridit ovat paikallaan. Helpotus oli valtava; kaikki oli mennyt hyvin tähän saakka. Jassu oli silloin vielä leikkaussalissa, ja anestesialääkäri oli juuri aloittanut herättelemisen. Tunnin kuluttua voisimme soitella sitten kuulumisia.

J soitti Töölöön tehovalvonnan osastolle, ja saimme kuulla, että Jassu on vieläkin pöllyssä ja hiukan sekava. Milloin voisimme tulla käymään, hän kysyi. Ei kannata ihan heti, ehkä viiden jälkeen, oli vastaus.

Viiden jälkeen menimme. Monivaiheisen käytävällä odottelun ja käsien steriloinnin jälkeen tapasimme kaljun, monien vaikuttavan näköisten vempeleiden ympäröimän Jassun, jolla oli päässään tiukka sideharsoturbaani. Poika näytti nukkuvan, mutta havahtui hereille ja valitti janoa. Vettä hän ei kuitenkaan saanut, sillä se oli kiellettyjen listalla. Happimaski oli kuulemma haissut niin pahalle, että oksettanutkin oli. Päässä oli mojova särky, eikä oikein pystynyt asentoakaan muuttamaan. Kipulääkettä kyllä sai. Sänkykin oli tavattoman kova. Ei meidän auttanut muu kuin yrittää lohduttaa ja hokea kuin kaksi papukaijaa, että kyllä se siitä. Tämä oli huone, jossa vanhempien sana ei ollut laki.

Välillä tarkkailuhuoneeseen tuotiin muita potilaita, ja jouduimme poistumaan taas käytävälle odottamaan. Jonkin ajan kuluttua pääsimme taas takaisin.

Jassu puhui hitaasti, ajatteli hitaasti. Epäilemättä nukutusvaikutusta. Torkahteli muutaman minuutin välein, katse harhaili. Tärkeintä oli kuitenkin, että ensimmäinen leikkaus - gridien laitto - oli nyt takana, ja oltiin ikäänkuin puolessavälissä prosessia. Ja että kaikki oli mennyt hyvin!

Sain tahdonvoimalla pidettyä itkun poissa koko vierailumme ajan. Olin ylpeä itsestäni, kun itku tuli vasta autossa. Jassu ei tarvinnut enää sitä miettimistä, miksi itkin.

Tänään aamulla soitin taas Töölöön. Jassu oli pään kuvauksessa, ja minua pyydettiin soittamaan ennen kymmentä uudelleen. Jos kuvat olisivat ok, Jassu siirrettäisiin tänään Lastenlinnaan.

Jatkoa tulee pian.

Ei kommentteja: