Ja mikä positiivisinta: kohtauksia ei edelleenkään ole ollut!
Eilen tunnelma sairaalassa oli kuitenkin surullinen. Vasemmanpuoleisen halvauksen vuoksi Jassu ei kykene itse vaihtamaan makuuasentoaankaan, vaan siihen tarvitaan tekniikan osaava hoitaja tai kaksi. Vaikka yritin, eivät voimani ja taitoni riittäneet potilaan auttamiseen, vaan aina kun Jassu halusi kyljeltään selälleen tai takaisin, piti soittaa soittokelloa. Jassun päätä myös särki todella; hän sai sekä opiaatteja että parasetamolia, eikä kipu laantunut. Sekavan horteinen uni toi puolen tunnin tai tunnin helpotuksen, mutta pääasiassa Jassu oli valveilla, tuijotti ulos ikkunasta vaitonaisena ja oli hiljaa.
Mitenpä voit auttaa muuten, kuin olemalla läsnä? Jassu saa maksimimäärän kipulääkkeitä, ja saa jotain aina pyydettäessä. Aika on ainut joka parantaa, joten pitää vain odottaa ja odottaa.
Lähdemme pian sairaalaan taas. Arpapeliä on se, millä. Eilen rymistelimme ratikalla, sillä nämä Helsingin herrat ovat päättäneet käyttää luomumenetelmiä katujen aurauksessa; odottavat että kyllä se luonto omansa pois korjaa, mitä sitä turhaan lumia paikasta toiseen siirtelemään. Auto on sellaisen kinoksen alla, ettei sitä saa sieltä liikenteeseen. Jos on edelleen sama tilanne, turvaudumme julkisiin jälleen.
Mutta tätähän tämä elämä täällä on.
1 kommentti:
Toivon niin hartaasti että kaikki menisi vihdoinkin hyvin! Enkeleitä teille kaikille!!
Lähetä kommentti